tiistai 29. huhtikuuta 2008
maanantai 28. huhtikuuta 2008
Musisointia
Tässähän näyttää ihan siltä kuin Äiski osaisi soittaa painoa! Villapyllylle kelpaa viihdykkeeksi kaiken tasoinen musisointi - onneksi!
lauantai 26. huhtikuuta 2008
Kiljukaula
Jokeltelun lomassa Villapylly on oppinut myös kiljumaan. Noin pieni ihminen saa tuotettua uskomattoman kovan äänen! Tänä aamuna kiljunta alkoi ponnekkaasti heti aamusta, joten seesteisestä aamuhetkestä sängyssä sai vain haaveilla. Tämä oli harvinaista, sillä yleensä Villapylly on armollinen aamutorkkuja vanhempiaan kohtaan.
Unirytmi on muodostunut sellaiseksi, että Veera nukkuu pitkät yöunet yhdellä yösyötöllä sekä yhdet pitkät päiväunet, jos vain pääsee ulos nukkumaan. Vaunuissa uni maittaa kolmesta neljään tuntiin. Joskus Villapylly ottaa pienet tirsat sisällä joko aamupäivällä tai illalla - joskus molempina.
Villapyllyn uusi lempinimi on Kuolakarhu. Hampaiden tulosta kertova kuolaaminen on alkanut vuolaana. Aktiivisena imettäjänä en toivo hampaita ihan vielä, mutta katsotaan miten käy!

tiistai 22. huhtikuuta 2008
Grillikausi avattu
Kevään grillikausi avattiin vielä jäässä olevan Köhniöjärven rannalla. Nuotiolla paistui niin makkaraa kuin maissiakin, ja lisukkeina maistui salaatti ja patonki. Aurinko lämmitti kun saavuimme paikalle, mutta pilvisyys ja tuuli lisääntyivät kuitenkin sen verran, että jälkiruokakahville kipitimme kiireen vilkkaa kotiin. Veeralla oli tosin lämpimät olot ja kauniit päiväunet vaunuissa.
perjantai 18. huhtikuuta 2008
Jokeltelua
Nyt on alkanut kovaääninen jokeltelu. Uudesta taidosta innoissaan Villapylly jokelteli eilen illalla toista tuntia yksin omassa sängyssään täysin tyytyväisenä. Myöhemmin maistui kyllä unikin - eikä ihme, kun on noin ihana uniriepu.
tiistai 15. huhtikuuta 2008
Peukaloinen
Villapyllylle maistuu peukku. Eihän siinä sinänsä mitään pahaa ole, mutta jos peukun lutkutus jää tavaksi, on siitä varmaankin vaikeampi opetella pois kuin tutista. Ihan pienenä Veera ei oppinut imemään tuttia, joten nyt peukun vaihtaminen tuttiin on hankalaa. Silloin tällöin se onnistuu, mutta Veera sylkäisee tutin suustaan hyvin nopeasti pois.
Lusikka kauniiseen käteen
Olemme alkaneet antaa Villapyllylle esineitä käteen. Parhaiten kädessä pysyy Veeran oma ensilusikka, jonka käyttötarkoituksenkin fiksu tyttömme näyttää ymmärtäneen. Kuvat puhukoot puolestaan!
keskiviikko 9. huhtikuuta 2008
Yöhulabaloo
Viime yönä koettiin ensimmäinen pikku hulabaloo. Vatsavaivoista kärsivä Villapylly kiljui tuskissaan jo aiemmin illalla, mutta aloitti uuden huutokonsertin puolen yön maissa. Kanniskelu ympäri kotia ja muu hyssyttely auttoi kohtuullisen nopeasti, ja tunnin sisällä koko perhe oli unten mailla. En valita, koska tiedän tällaisen olevan arkipäiväistä jossain perheissä. Täytyihän meidänkin kokea hieman tavallista vauva-arkea. Enkeliksihän tuota muuten luulisi!
maanantai 7. huhtikuuta 2008
Maitomutkia
Imetys on sujunut todella hyvin, ja maitoa on riittänyt myös luovutettavaksi keskosvauvoille Keski-Suomen keskussairaalaan. Nyt kuitenkin parin tiehyttukoksen jälkeen iski rintatulehdus. Kuume nousi korkeaksi, mutta laski saman illan aikana. Luulinkin päässeeni pelkällä säikähdyksellä, mutta kuumetta seurasikin uusi tukos. Nyt taistelen sitä vastaan. Eiköhän se siitä, tuntuu jo sulavan lämpöhoidon ja tiheän imetyksen ansiosta.
perjantai 4. huhtikuuta 2008
Villapyllyn saamia lahjoja
Ihme kyllä, meillä suorastaan hukutaan mitä ihanimpiin vauvanvaatteisiin, vaikkemme ole niitä juurikaan ostaneet. Villapylly on saanut niitä söpöjä vaatteita, joita pihi äitinsä ei raaski ostaa, mm. kummitädiltään ja pikkuserkultaan. Kiitos heille! Veeraa kehutaan todella tyylikkääksi pikku neidiksi.
Alla olevassa kuvassa näkyy myös muita lahjoja, joita Villapylly on saanut. Mummelin ostamassa sitterissä on kiva katsella maailman menoa. Olohuoneen pöydän jalkojen väliin olemme virittäneet Veeran katseltavaksi Stefaanin Sveitsistä lähettämän maskotin sekä Maijalta ja Villeltä saadut upeat tarrapopot. Kengille kun ei ole vielä varsinaista käyttöä, niin palvelkoot aluksi tässä tarkoituksessa. Kuvassa näkyvä pallo on Outilta, ja sekin onnistuu vangitsemaan Veeran katseen. Sitteriin kiinnitetty kukka on Mummelin tuliainen Espanjasta.

tiistai 1. huhtikuuta 2008
Villapyllyn kaste
Villapylly kastettiin perinteisenä kasteajankohtana, pääsiäisenä. Paikalla oli kolmisenkymmentä läheistä, ja juhlaa vietettiin iloisissa tunnelmissa. Papin puheesta jäi mieleen kasteen vertaus autokauppoihin: kasteessa Veera "rekisteröitiin" uudelle omistajalle, Jumalan lapseksi.
Kiitos kaikille mukana olleille, erityisesti kummeille ja kivalle kitaristillemme. Suurkiitos myös ihanista lahjoista!
Kiitos kaikille mukana olleille, erityisesti kummeille ja kivalle kitaristillemme. Suurkiitos myös ihanista lahjoista!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)