sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Uusia puuhia

Iski on keksinyt Villapyllylle virikkeitä, joista kiinnostavin taitaa olla oma tietokone. Saavat näpytellä kilpaa... Veerasta on tietokoneella leikkimisen ohessa kasvanut myös oiva pikku kotiapulainen. Tiskikoneen täyttö ja tyhjäys ovat mieluisia puuhia, ja onpa Veera joskus mukana kahvinkeitossakin.

Uusia taitoja ovat omalle kuvalle heiluttaminen peilin kautta ja pusun antaminen pyynnöstä. Useimmiten kielto tepsii, eli esimerkiksi kitaroita vasten nousemisen pystyy estämään yksinkertaisesti kieltämällä.


Posted by Picasa

perjantai 19. syyskuuta 2008

Eka hammas

Tänään havaitsin Veeran suussa pienen terävän hampaan, joka juuri ja juuri pilkisti ienpeiton alta!

Kuvassa Veera on lounastreffeillä yliopistolla Äiskin, Iskin ja Tommin kanssa. Tommin hatut kiinnostavat kovin.

Posted by Picasa

maanantai 8. syyskuuta 2008

Polvet punottaa

Kuusi ja puolikuisena Veera ryömi papan pahvinkeräyskorille rapisevien aarteiden kimppuun, ja samalla vierailulla todistimme myös ensimmäiset konttausaskeleet. Nyt mennään jo kovaa! Kitarat ja kasvit kiinnostavat. Lisäksi Veera on oppinut sanomaan "äiti", mutta sana ei kylläkään kohdistu oikeaan kohteeseen. Se on vain sana, jota Villapylly hokee. En yhtään ihmettelisi, jos ensimmäinen kunnollinen opittu sana olisikin "iski", sillä äiti on aloittanut juuri työt Iskin siirryttyä koti-isäksi.



Posted by Picasa

Susisaaren suvi ja Kalajoen hiekat

Kesällä oltiin paljon sukulaisten luona, mutta pääsimme tekemään myös elämysmatkoja luonnon helmaan. Juhannusta emme viettäneet Susisaaressa huonon sään vuoksi, mutta teimme sinne myöhemmin kesällä lyhyen viikonloppureissun. Pitihän juhannusta varten tilattuja pelastusliivejä päästä kokeilemaan muuallakin kuin kymmenen minuutin huviajelulla Veetin, vaarin ja enon kanssa.

Kesän aikana juhlimme yhteensä neljät häät (onneksi ei ollut yhtään hautajaisia). Kauimmat häät olivat Kalajoella, ja pitihän sitä käydä samalla hassuttelemassa hiekkasärkillä.




Posted by Picasa

Popsi, popsi porkkanaa

Täysimetys vaihtui kiinteiden opetteluun Villapylly kohdalla viiden kuukauden iässä, kun nälkä alkoi herätellä aiempaa useammin öisin. Kasvissoseet maistuivat hyvin alusta pitäen, ja jo viikon maistelun jälkeen Veera söi kolme pientä ateriaa päivässä. Ennen aamiaista Veera harjaa ikenet. Vatsa voi hyvin, kunnes puurojen aloittamisen jälkeen reilun puolen vuoden kieppeillä vatsanväänteet hiipivät häiritsemään unia. Katkonaisten yöunten elokuu päättyi onneksi, ja nyt syyskuussa Veeran masu on voinut paljon paremmin. Olisiko syynä se, että ruoka on kelvannut viime aikoina pienempinä annoksina - toisin sanoen, latasimmeko pienen tytön niin täyteen ruokaa, ettei ruoansulatus pystynyt käsittelemään sellaisia määriä?




Posted by Picasa

Täysistuntoja

Päivittelen hieman kesän aikana tapahtunutta, kun ei tullut paljoa kirjoiteltua. Tämä johtui laiskuuden ja kiireiden lisäksi tietokoneongelmista, jotka on nyt voitettu. Alla olevissa kuvissa Villapylly istuu potalla. Siirryimme lavuaarin ja vadin päältä pisuttelemaan oikealle potalle Veeran ollessa nelikuinen. Aluksi Veeraa taytyi tietenkin tukea voimakkaasti, mutta nyt seitsenkuisena itsenäisesti istuminen onnistuu melko hyvin. Pottailu tapahtuu kuitenkin aina vanhemman tarkassa valvonnassa.



Posted by Picasa