maanantai 26. tammikuuta 2009

Veera Vilhelmiina Vuodenikäinen

Villapyllyn syntymästä on tänään kulunut vuosi, ja syntymäpäiviä on juhlittu jo kolme päivää. Kiitos kaikille juhlavieraille ja onnea Veera-kullalle! Yksivuotiaamme piirteitä tallensi valokuvaaja, jonka tilasimme kotiimme. Perjantaina (23. tammikuuta) hän tulikin luoksemme visiitille ja muutti olohuoneemme kotistudioksi. Muistoksi tuosta vierailusta jäi kasa ihania otoksia. Tässä parhaimmistoa.






Ensimmäinen ylähammas puhkesi tänään, joten vuoden saldo on neljä hammasta. Uusia sanoja ovat
i 'Iski', iau 'kissa', tatta 'pappa' ja päristely tarkoittaa autoa tai taaperokärryä.
Posted by Picasa

lauantai 10. tammikuuta 2009

Joululoma

Joululomaa vietimme rauhallisissa merkeissä lähinnä sukulaisten kanssa. Aattona joulupukki kantoi suuria säkkejä lahjoja pääasiassa juuri Veeralle ja tämän serkulle. Veeran mielestä paras lahja taisi kuitenkin olla se, että sai temmeltää Justiina-koiran kanssa. Pukin tuomista lahjoista ainakin pulkka otettiin heti käyttöön: kuvassa palaamme kirkosta reippaasti hiekotettua kävelytietä pitkin, ja Veera nukkuu!




Uusi vuosi vaihtui maalla mummun ja vaarin vieraina. Illan kohokohta oli saunominen ulkosaunassa, jonne ja josta Veera kannettiin lämpöpussissa pyyhkeisiin käärittynä. Myöhemmin illalla Veera meni huolestuneesta vaarista huolimatta yöunille ulos vaunuihin. Vuoden vaihtuessa katselimme raketteja, joiden pauke ei ihme kyllä herättänyt Veeraa. Pikimmiten huristelimmekin sitten majapaikkamme lämpöön nukkumaan loppuyöksi.

Tammikuun viidentenä puhkesi kolmas hammas - sekin alas. Ylhäällä ikenet ovat kyllä jo ihan turvonneet, joten eiköhän sieltä tule pian täydennystä purukalustoon.
Posted by Picasa